Jalkpallon erotuomarikoulutus

jalkapallo tuomari

Erotuomareiden koulutusta järjestää suomessa Palloliitto. Jo juniorit voivat osallistua pelinohjaajakoulutukseen, joka valmistaa nuoria toimimaan pelinohjaajina 7-11 vuotiaiden lasten otteluissa.

Varsinainen erotuomarikoulutus alkaa peruskurssilla, joka sisältää sekä teoriaa että käytännön harjoittelua. Kurssin huipentaa tutustumisottelu, jossa opiskelija toimii erotuomarina kokeneemman erotuomarin avustuksella. Peruskurssille voivat hakeutua kaikki toiminnasta kiinnostuneet 15-vuotta täyttäneet henkilöt.

Taitoja kehitetään vuosittaisessa jatkokoulutuksessa, josta erotuomarit saavat ajantasaista tietoa muun muassa sääntömuutoksista. Tuomarin tulee myös suorittaa liiton tai alueen määräämä teoreettinen koe, sekä tasosta riippuen kuntotesti.

Erotuomarin uralla eteneville Palloliitto järjestää akatemia- ja kykykoulutuksia. Erotuomariakatemioita on kaikilla liiton alueilla, kykykoulutus on valtakunnallinen.

Kolmosen erotuomareille alueet järjestävät usein yhteisiä kursseja. Kakkonen on maanlaajuinen sarja, joten myös erotuomarikoulutus on keskitettyä ja suoraan Palloliiton alaista. Kevään kurssin lisäksi erotuomarit kokoontuvat kauden puolivälissä. Samoin toimitaan Naisten liigan erotuomarien osalta.

Ykkösen ja Veikkausliigan tuomarit valmistautuvat kauteen yleensä ulkomaan koulutusleirillä. Heidän suorituksiaan arvio erotuomarivaliokunta, ja alkukautta analysoidaan Heinäkuun puolivälissä. Veikkausliigan ja Ykkösen Suomen huipputason jalkapalloerotuomareita edustaa Valioerotuomarikerho VEK ry.

Jalkpallon erotuomarikoulutus
Siirry sivun alkuun